tiistai 29. syyskuuta 2009

Rajalla





Aina silloin tällöin ihminen on rajalla. Tavallaan. Me olemme nyt mieheni kanssa kahden kodin rajalla. Vanha koti alkaa pikku hiljaa muuttumaan asunnoksi, johon muuttaa joku muu. Uusi asunto kokee täyden muodonmuutoksen ja alkaa pikku hiljaa muistuttamaan asuntoa, josta tulee kotimme, kunhan saamme kaikki tavaramme sinne sijoiteltua.

Anopin neulomasta villanauhasta ja jämälangoista virkkaamistani kukkasista syntyi Rajalla-neulegraffiti, joka sijoittui Rajatielle Tapanilaan. Minkä lie raja tämä Rajatie onkaan?

Ei enää paikalla marraskuussa 2009.

Bluesea

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Länsirintama Salossa ja Porissa


Länsirintama maakuntamatkaili ja laittoi meidän molempien tekemiä neulegraffitteja eri kohteisiin.

Bluesean Oranssi kukka -neulegraffiti koristi hetkisen puistonpenkkiä lähellä rautatieasemaa Salossa. Jo samana päivänä se oli päässyt uuteen sijoituskohteeseen. Mutta minne?



Länsirintaman nimensä perusteella aika kaukaisiin aikoihin viittaava 1972-neulegraffiti pääsi Torikadun varrelle Saloon.



Bluesean Kirjurinluoto-neulegraffiti jäi koristamaan Porin Kirjurinluotoa.

Kiitokset Länsirintamalle sijoitteluista!

Bluesea

Kuvat: Länsirintama

lauantai 26. syyskuuta 2009

Neulegraffiteista SixDegrees -lehdessä

Perjantaina ilmestyneessä SixDegrees -lehdessä on symppis juttu neulegraffiteista - ja yksi kuva tekemästäni graffitista ;-)

Bluesea

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Hiljainen silta





Harvinainen katettu silta ylittää Vantaanjoen Helsingin ja Vantaan rajamailla. Kaunis silta tuo minulle mieleen Hiljaiset sillat -kirjassa (ja -elokuvassa) esiintyvän Madison County Bridgen.

Koristin tämän viehättävän modernin sillan pikkuisella neulegraffitilla, joka sai nimekseen Hiljainen silta.

Paikalla vielä 2.5.2010 ja heinäkuussa 2010 sekä 30.4.2011, muttei enää kesällä 2012.

Bluesea

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Utu





Anopin käsityöjäämistöistä löytynyt pieni neulottu neliö sai nimekseen Utu ja pääsi koristamaan Malmilla sijaitsevaa ulkoilureittiä.

Ei enää paikalla 20.5.2011.

Bluesea

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Kristalli


Krista kaipasi piristystä lenkkipolulleen. Tässä se tulee: Kristalli-neulegraffiti penkin käsinojassa Pukinmäessä, joenvarren lenkkipolun varressa. Kristalli on neulottu villin fosforisesta keltaisesta Valo-langasta sekä pienestä vaaleanpunaisesta jämälankakerästä.

Bluesea

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kiipeilykukat





Tein pikaisen duunimatkan Tukholmaan. Yövyin Södermalmissa ja kipaisin viemässä Medborgarplatsenin lasten leikkipaikan kiipeilytelineeseen pikkuisen neulegraffitin. Systeemi on alunperin anopilta saatu kukkatablettirengas. Virkkasin siihen lisäksi neljä muuta kukkaa ja Kiipeilykukat oli valmis.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Lumikukat nro 3



Kiinnitin jälleen uuden valkoisten kukkien rimpsun Tapanilan asemalle. Nämä ovat jo kolmannet ja saivat siis nimekseen Lumikukat nro 3.

Ei enää paikalla 2.10.2009.

Bluesea